Joensuun PopmuusikotIlosaariKerubi

Kalamaraton kesäkuussa Joensuussa

Ti 24.04.2012 10:10

Vuonna 2000 ensimmäisen kerran kisattu Kalamaraton on synnyttänyt Suomeen kokonaan uuden kalastusmuodon, lajikalastuksen. Kilpailussa siis ei tavoitella mahdollisimman painavaa saalispussia vaan sijat ratkaistaan saatujen kalalajien perusteella. Vaativa kalastuskilpailu järjestetään tänä vuonna Helsingin ja Kotkan lisäksi myös Joensuussa.

Kalamaratonin idea on saada 2-3 henkisin joukkuein vuorokauden aikana mahdollisimman monta eri kalalajia aktiivivälinein (onki, perhovälineet, virveli). Ratkaisevaa kilpailussa on kalalajien tuntemus sekä missä niitä esiintyy ja millä niitä kannattaa pyytää.

Joensuun kilpailu on ainoa sisävesikisa ja se järjestetään 9.-10. kesäkuuta. Tapahtuman keskuspaikkana toimii Ilosaari, jossa esitellään tapahtuman aikana muun muassa eri kalastusmenetelmiä ja kalan käsittelyä. Ilmoittautuminen kilpailuun alkaa kevään aikana.

Tähän asti Helsingin kisaennätys on vuodelta 2009, jolloin voittajajoukkue sai saaliiksi peräti 28 eri kalalajia. Vuonna 2008 kisaan liittyneen Kotkan ennätys on 17 lajia. Kalamaraton antaa kilpailun pääjärjestäjälle Suomalaisen kalastusmatkailun edistämisseuralle arvokasta tietoa kalojen levinneisyydestä ja esiintymistiheydestä. Joensuun kilpailu järjestetään yhteistyössä Pohjois-Karjalan opiston kanssa.

Lisätietoja Joensuun Kalamaratonista:

Joensuun kilpailujohtaja Kai-Eerik Nyholm, puh. 050 372 3173 / kai-eerik.nyholm(a)pkky.fi


Ajankohtaista

RSSVoit tilata ajankohtaiset tiedotteet RSS-syötteenä.

Joensuun Popmuuskot ry Ilosaaririrock Rokumentti Rock Film Festival Nuori Rytmi Oy Kulttuurikeskus Karjalantalo Joensuun Töminä Oy Ravintola Kerubi Pohjois-Karjalan ammattikorkeakoulu